Uutiset • Coloro

MRKTNG Day 2019

Kirjoittanut PunaMusta Coloro | 10.9.2019 8:05:16

Mainostajien liitto muutti nimensä Marketing Finlandiksi ja samalla uusittiin Mainontapäivän konsepti. MRKTNG Day -nimeä totteleva, kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään tänä vuonna Kaapelitehtaalla superluokan puhujien kattauksella.

Tapahtuman ulkoiset puitteet ovat vaikuttavat. Coloro sai ilon tuottaa fyysisten pintojen värjäyksen Tricton-nimisen suunnittelutoimiston apuna. Hieman tavallisempien elementtien lisäksi toteutimme parisen tuhatta tarkasti värjättyä pyörylää, joista syntyi esimerkiksi seminaaritilan sisäänkäynnin valtaisa portti. Puhujalavalle kyhäsimme näyttävät irtokirjaimet, joiden edessä puhujien on turvallista köpötellä.