Nälkäinen shoppailija löytää vaivattomasti helpotusta myymälöistä, sillä Elovenan esillepano suorastaan huutaa nappaamaan ostoskoriin terveellistä välipalaa. PunaMusta Coloro on loihtinut Elovenalle...
Helsingin Stockmannin hissiaula loisti valoa, kun tavaratalossa vietettiin Lumenen kauneustapahtumaviikkoa. Näyttävä toteutus kiinnitti ohikulkijoiden huomion kaikista kulkusuunnista, sillä...
Helsingin Vuosaaressa sijaitseva kauppakeskus Columbus on ollut paikallisten asukkaiden kohtaamispaikka ja arjen auttaja jo kohta kolmen vuosikymmenen ajan. Omistajanvaihdoksen yhteydessä...
RB Health Nordic osallistui näyttävällä osastolla Farmasian Päivät 2022 -tapahtumaan Helsingin Messukeskuksessa. Osaston toinen seinä oli modulaarinen näyttöseinä, jonka koko pinta-ala toimi...
Laadukkaista ulkoiluvaatteista tunnettu Helly Hansen on aktiivisen ihmisen vaatekauppa! Helly Hansen avasi liiketilansa Helsinki Outletiin ja PunaMusta Coloro toteutti myymälän ilmeen suunnittelusta...
Agile Work Future Lab on nimensä mukaisesti työympäristön mallikohde Vallilassa. Työympäristöjen kehittämiseen ja suunnitteluun keskittynyt Agile Work esittelee siellä tulevaisuuden mahdollisuuksia...
Joulu on Suomen Nestlén tärkein sesonki. Tänä vuonna joulumakeistelineet päätettiin uudistaa - osa kokonaan, osa pienemmillä muutoksilla. PunaMustan Coloron tuotannossa näkyivätkin brändit KitKat,...
Ensimmäisten Alkojen ainoa alkoholiton tuote 90 vuotta sitten oli paperipussi. Tänä päivänä Alkon monipuolisesta valikoimasta löytyy lähes 300 erilaista alkoholitonta juomaa. Uuden, täysin...
Meillä on ollut ilo toteuttaa Helsinki Priden päätapahtuman materiaaleja jo useita vuosia. Tänä vuonna olemme tyytyväisiä, että pandemiatilanne sallii jälleen suuren luokan kansanjuhlan järjestämisen.
PunaMusta Coloro toteutti yhdessä Mainostoimisto BBO:n kanssa modulaarisen massapaikan Purina Latz -tuotteille. Toiveenamme oli suunnitella toteutus niin, että se tuo mahdollisimman paljon näkyvyyttä...
Toteutimme tyystin uudenlaisen Karhu Flagship -ratkaisun K-Supermarket Mankkaalle. Osana osastoa on tyhjistä pulloista rakennettu näyttävä seinärakenne, jossa noin 200 Karhu-profiilipulloa on...
SEK suunnitteli Paulig Juhla Mokalle jouluisen kampanjan, joka ei jättänyt makunystyröitä kylmiksi. Making Christmas is baking Christmas -teemalla luotu kampanja sai huipennuksensa, kun maailman...